Henkilökohtainen lautapelihaasteeni vuodelle 2022: Osta enintään kuusi lautapeliä vuoden aikana.

Avaan hiukan taustoja.

Viime vuoden aktiivinen pelitavoitteeni oli saada kaikille oman Top 100 -listani vain kertaalleen pelatuille peleille vähintään toinen pelikerta alle. Tapaamisrajoitukset jättivät suoritteen muutaman pidemmän pelin päähän, joten tämä pelaamistavoite sai jatkoaikaa vähintään vuoden verran.

Vuoden 2022 lautapelihaasteeni on tiukempi tavoite: Haastan itseni ostamaan enintään kuusi (6) lautapeliä, lisäosaa tai promoa kalenterivuoden aikana. Vain suojamuovit kuuluvat haasteen ulkopuolelle. Yhdeksi nimikkeeksi lasketaan yksi fyysinen paketti, eli peruspelin kanssa samassa paketissa automaattisesti mukana tuleva lisurivariantti ei kuluta saldoa.

Haasteella on muutama käytännön hyöty: impulsiivisen aleostelun ja turhan FOMOn rajoittaminen tasapainottaa harrastukseen kuluvaa budjettia ja samalla kunnioittaa täyden säilytyshyllyn tilarajoitetta.

Tärkein syy haasteelle on kuitenkin oman yleisen innostuksen kohentaminen, jonka uskon toteutuvan, jos avaan pelipöydälle vievän kaistan paremmin uusille tulijoille ja hetkessä elämiselle.

Viime vuosina uusien lautapelien tulva markkinoille, Helmet-kirjastoon, omaan hyllyyn tai pelikerhon testiin on ollut niin valtava, että edes herkulliset harvinaisuudet tai odotetut uutuudet eivät ole välttämättä päässeet pöydälle vuosiin.

Lautapelaamiseni on kärsinyt samasta ensimmäisen maailman vaivasta kuin elokuva- ja sarjaviihde suoratoistopalveluiden yleistyttyä. Uusia ehdokkaita tulee sitä tahtia eteen ja lennosta vaihtaminen on niin helppoa, että sitoutuminen pidempään elokuvaan, useamman viikon kestävään sarjaan tai korkean alkukynnyksen lautapeliin vaatii ponnistuksia.

Vaihtoehtoja on liikaa ja liian nopealla syklillä, jotta elämään mahtuisi odotuksen luomaa tunnetta. Lapsuuden kaltaista ensihuumaa, kun Anttilasta kävi aamulla ostamassa Battlezone II:n alelaarista ja asensi pelin vielä samana iltapäivänä. Tai lautapeliharrastuksen alussa, kun Helsingistä poimi Reiner Knizian Kadonneet kaupungit saman illan parisuhdepeliksi.

Viivästynyt into

Ennen joulua korkkasin Tristan Hallin Kickstarter-fantasiapeli Gloom of Kilforthin. Odottamani soolopelin, jonka ostin silmät ymmyrkäisinä Tampereen Lautapelit.fin uutuushyllystä. Kilforthia ei tuolloin mainittu edes firman nettisivuilla, joten hiukan hymyilytti, kun löysin pelin käsikaupasta halvemmalla kuin jälkimarkkinoilta. Retki Rammsteinin keikalle muuttui hujauksessa onnistuneeksi jo ennen illan pääohjelmaa.

Tämä oli elokuussa 2019. Yli kaksi vuotta ennen kuin Kilforth lopulta löysi pelislotin kalenterista. Se elokuinen into ja tunne oli kadonnut matkalla, kun säännöt, oma vireystila ja loputtomat vaihtoehdot eivät aiemmin osuneet yksiin.

Megatsunami

Jos laskin oikein, kokoelmaamme ilmestyi – tai siellä kävi kääntymässä – viime vuoden aikana noin sata lautapeliä tai lisäosaa. Tähän en laskenut kirjastolainoja, vaan ainoastaan omat hankinnat.

Järkyttävään lukemaan ovat syynä hyvät alennukset, ilmaisten postikulujen rajat ylittävät könttätilaukset ja erityisesti talouden paluu kahden työssäkäyvän aikuisen tulotasoon. Ostohousut palasivat jalkaan liian innolla, kun oli ensin pitkään säästöliekillä katsellut vierestä muiden hankintoja.

Ostohaasteella haen sopivaa välimuotoa, joka ei toivottavasti sitten kostaudu tulevina vuosina vastaavalla jälkitsunamilla.

Nyt tarvitaan Aliens-elokuvan kuolemattoman ohjeen tavoin “lyhyitä, hallittuja sarjoja”.

Kuuden pelin viitekehys

Miksi juuri kuusi peliä vuoden aikana?

Koska tasaisen vauhdin tahdilla kuusi hankintaa olisi yksi uutuus joka toinen kuukausi. Eli hyvin aikaa tutustua uuteen tulokkaaseen ennen seuraavaa hankintaa.

Kuusi on kuitenkin vain yläraja ja olen positiivisesti yllättynyt, jos onnistun jäämään alle. Kuusi on yhtä aikaa tarpeeksi suuri määrä, jotta joukkoon mahtuu varmasti joku yllätyskokeilu, ja tarpeeksi tiukka, että esimerkiksi lyhyen harkinnan hankinnat, kuten Marvel Championsin sankarilaajennukset, joutuvat pidempään analyysiin. Tarvitsenko välttämättä Visionia tai Hämiksen pahiksia tursuavaa lisäosaa tänä vuonna, jos hyllyssä on jo pari uutta sankaria ja korkkaamaton kampanjapaketti?

Tällä hetkellä odotan vakioveikkausriviini mahtuvan ensisijaisesti pelejä, joita voin varmuudella pelata yksin.

Yksi ostospaikka on varattu tänä vuonna ilmestyvälle Fort Sumterin henkiselle jatko-osalle, Red Flag Over Paris.

Vahvoilla ovat myös jo vuoden päivät englanninkielistä painosta odottanut tarinankerrontapeli Cartaventura (todennäköisesti Lhasa) ja puhtaasti teemansa takia kiikarissa oleva pakanrakennusyhteistyö G.I. JOE Deck-Building Game. Siinä on muuten sellainen myyjän kauhu, joka voi jäädä hankkimatta paikallisesta liikkeestä ihan vain siksi, että kaupan hakukone ei ymmärrä nimeä.

Vuoden ensimmäinen hankinta tuli tehtyä tätä tekstiä kirjoittaessa. Tuntemattomampi espanjalaisen suunnittelijan yhteistyöpeli Tetrarchia on nyt matkalla.

Sitten heitä oli viisi. Ja kuukausia reilut 11.