Suomen lautapeliseuran vuosittainen Aktiivicon on yhä vuoden paras lautapeliconi. Jopa parempi kuin erinomaiset omat koticonimme, koska tämänkin syksyn Aktiiviconissa oli tiiviin pelitahdin lisäksi saatavilla myös tuoreita Essen-julkaisuja ja samalla kovan luokan harrastajia peluuttamassa kyseisiä pelejä ilman, että jouduin itse kahlaamaan ohjekirjoja.

Mikä Aktiivicon?
Suomen lautapeliseuran aktiivijäsenille tarkoitettu viikonlopun mittainen vuosittainen tapahtuma, jossa majoitus ja kaikki ruokailut on hoidettu järjestäjien taholta. Yhteiset ruokailuajat, valmiit ruoat ja saman tilan majoitus mahdollistavat peliputken saumattoman jatkumisen. Seuran aktiiveille tapahtuma on ilmainen palkinto ja aktiivisuusporkkana. Muilta peritään hillitty osallistumismaksu, joka oli tänä vuonna 40 €.

Aktiiviconissa realisoituu hienosti Suomen lautapeliskenen jakauma. Facebookin pelipalstoilla suurinta mökää pitävät Kickstarter-figuilijat, mutta Aktiiviconissa valtaosa on vanhan kansan europelaajia, jotka innostuvat eniten hiljaisten pöytien raskaista kuutionsiirtelyistä tai 18xx-taulukoista. Interaktiosta ja bluffauksesta pitävänä hybridipelaajana en asetu suoraan kumpaankaan muottiin, joten suosikkipelini eivät ulkoile näissä piireissä. Sen sijaan tapahtuma on minulle paikka testata uusia tai oman tutkani muuten vain ohittaneita nimekkäitä julkaisuja.

Tänä vuonna viihdyin Tuusulan leirityksessä perjantain lounasajasta lauantai-iltaan. Tällä aikavälillä pelasin 16 eri peliä, joista 11 oli minulle uusia, kaikkiaan 24 pelikertaa. Pelitahti olisi helposti voinut olla tiheämpikin, jos olisin edeltävällä viikolla ehtinyt perehtyä tapahtuman kävijöitä puhutteleviin kirjaston pelilainoihin etukäteen. Peliaikaa söi tällä kertaa myös seuran 20-vuotissynttärit, joissa seuran historiaa muistettiin kakutuksen lisäksi Vuoden peliteko -palkinnolla.

Tärkeimmät huomiot peleistä

Tapestry

Sivilisaatiopelinä myyty, mutta todellisuudessa neljän liukuhihnan askeettista korotusta oleva Tapestry oli viikonlopun ylivoimaisesti suosituin peli. Aiempina vuosina Terraforming Mars (jonka kotimainen julkaisu palkittiin vastikään Vuoden harrastajapelinä vaikka kuinka lobbasin vastaan) on pyörinyt jatkuvalla syötöllä vähintään yhdellä pöydällä, mutta tänä vuonna Jamey Stegmaierin (Scythe, Viticulture) Tapestrya pelattiin kahden päivän aikana ainakin kahdeksan kertaa eri porukoissa.

Tapestry muistutti pidennettyä versiota draftauspeli Medieval Academysta, jossa samaan tapaan tavoitteena on edetä erilaisilla radoilla mahdollisimman ylös. Hyvällä tavalla suoraviivaisen Tapestryn vähäiset pelattavat kortit loivat kuitenkin hauskoja komboja ja sopivaa suunnitelmallisuutta omaan peliin. Varoituksena kerrottakoon, että peli on melkoisen hasardi valinta perinteisiin yhden peliporukan peli-iltoihin, sillä oma “sivilisaationi” ajoi maaliin noin puoli tuntia ennen muita pelaajia. Ehdin pelata naapuripöydässä kokonaisen Just One -arvuuttelupelin muiden vielä kutoessa omia loputtomalta tuntuvia toimintojaan loppuun. Ilman naapuripöytää Tapestryn jälkimaku olisi ollut siis silkkaa odottelua. Omaa huonouttani toki, kun en pärjännyt paremmin ja pidempään mukana.

Azul: Summer Pavilion

Azulin kolmas tuleminen näyttää hyvältä, mutta salmiakkikuvioiden valinta ja asettelu on yllättävän hidasta puuhaa, kiitos Summer Pavilionin moninaisten bonusten, joita on pakko ketjuttaa, jos meinaa pärjätä. Toisistaan riippuvat toimintoyhdistelmät tekevät tuoreimmasta Azulista vieläkin enemmän roll ’n write -pelejä muistuttavaa totista ruudukon täyttöä.

”Jos ympäröin tämän alueen, saan heti keskilaudalta yhden salmiakin lisää… mikähän väri sieltä sitten kannattaisi ottaa… väri, jolla saan tämän toisenkin luukun kiinni ja lisää paloja… vai tulisiko sittenkin säästää nämä palikat ensi kierrokselle, koska seuraavalla kierroksella nämä toimivat jokereina…”

Pelinä parempi kuin alkuperäinen, liian kertakäyttöinen Azul, mutta hitaampi ja työläämpi kuin trilogian nykyinen kärki Azul: Stained Glass of Sintra. Pelasin Azul: Summer Pavilionia kahdesti ja olen tyytyväinen, jos ainuttakaan Azulia ei löydy nenän edestä seuraavaan vuoteen.

Die Crew: Reist gemeinsam zum 9. Planeten

Vastikään enkkupainoksen uutisoinnin saanut The Crew: The Quest for Planet Nine on hyvin perinteinen tikkipeli, mutta yhteistyönä. Kyllä kelpaa! Pelaajien yhteisenä tehtävänä on saada valitut pelaajat voittamaan juuri tietyt tikkikortit ja vieläpä oikeassa järjestyksessä. Kun tehtävä on suoritettu, pelin tehtävävihko ohjeistaa seuraavaan haasteeseen, joita on yhteensä yli 50.

Erinomaisen yksinkertainen idea, joka kuitenkin vaatii samaa tasoa olevan peliporukan. Nyt neljän hengen avaruusseurueemme ei ollut samalla tikkitaajuudella, joten hasardiksihan se meni. Silti kuusi jakoa yhteen putkeen.

Marco Polo II: In the Service of the Khan

Ei suurta eroa ensimmäiseen. Jos osaa pelata The Voyages of Marco Poloa, osaa pelata tätäkin. Jos tykkäsit alkuperäisestä, todennäköisesti nautit myös tästä. Kaikesta on jatkuvasti pula ja ainut selkeä tavoite on täyttää aina uusia materiaalitilauksia. ”Sain edelliset tehtyä, mutta kas, vielä on kesää jäljellä, voi näitä päiviä. Ei muuta kuin uusia tilauksia laudalle ja koko ruljanssi alusta.”

MegaCity: Oceania

MegaCity: Oceania kuulostaa vekkulilta: Palikoilla rakennetaan erilaisia taloja, jotka näppäryyttä vaatien siirretään sitten pöydän keskelle yhteiseen kaupunkiin. Todellisuus ei vastaa mielikuvaa.

Kulmikkaista liuskepaloista rakennetaan ensin korkeita epämääräisiä kasoja omalle alustalle, joka valmistuttuaan yritetään siirtää pöydän keskelle muiden kasojen viereen. Jos kätesi vapisevat, aloitat kasaamisen alusta. Tähän epämääräiseen läjäilyyn ja näppäryystestiin on ympätty tarkat pisteoptimoinnit ja rakennusvaatimukset, jotka luovat rikkinäisen yhdistelmän, joka olisi ilman järkevää ryhmähenkeä ja muiden vuorojen oikaisua täynnä toisten odottelua. Kasailupeliksi MegaCity on vieläpä poikkeuksellisen ruma ja yllättävän pitkäkestoinen. Yksi kehnoimmista viritelmistä, mitä on tullut pitkään aikaan testattua. Vaikka voitin.

Maracaibo et al.

Paikalla olisi ollut myös muita kuumia uutuuksia, kuten Glen More II: Chronicles, Maracaibo ja Undaunted: Normandy, mutta nämä jäivät kokeilematta pelien omistajien ja säännöt hallitsevien ollessa jatkuvasti kiinni omissa pöydissään. Glen More II tosin näytti aivan liian pitkäksi ja tunnistamattomaksi paisuneelta möhköltä, jolla ei ole asiaa alkuperäisen, sujuvan Glen Moren paikalle. Kakkosta pelattiin vieressä toista tuntia ja pelin säilytyslaatikko on mallia Gloomhaven. Alkuperäisen Glen Moren hyllytila on luokkaa San Juan.