Reittasin 2 000:nnen lautapelini viime syksynä. Eli arvioin uuden pelaamani lautapelin tai lisäosan kansainvälisessä BoardGameGeek-tietokannassa 2 000:nnen kerran.

Merkkipaaluksi osui vahingossa Stefan Dorran vähemmän tunnettu pakanrakennusta ja resurssioptimointia yhdistävä Valletta. Tiesin olevani lähellä rajapyykkiä, mutta sen ylitys tuli silti yllätyksenä, kun paikallisen peli-illan jälkeen nakutin pelattuja pelejä tilastoihin. Hyvä niin! Näitä lukemia ja rajapyykkejä rikkoo paljon mieluummin omalla painollaan kuin määrätietoisille reittaajille tutuilla tunkkipinoilla.

Kahden tonnin lukema kuulostaa helposti suurelta, mutta siihen saa helposti uutta perspektiiviä kahdelta suunnalta.

Tällä hetkellä tilastorivini näyttää yhteensä 2 103 reittausta, joista 338 on ollut laajennuksia. Pelkästään omasta hyllyssä löytyy kuitenkin 490 peliä tai laajennusta, eli pyöristäen noin neljäsosa koko summasta. Hyllyssä käyneitä, mutta jo myytyjä pelejä tai laajennuksia on ollut yhteensä 278. Näihin oman kokoelman peleihin kun lisää kaikki lapsuuden pelimuistot, ollaan jo yllättävän lähellä tuhatta, ilman varsinaista reittausintoa tai pelitapahtumien aiheuttamia ryöpsähdyksiä.

Jos Suomen lautapeliseuran keskustelualueen epävirallisiin seurantalistoihin on uskominen, nykyisellä reittausmäärälläni hätyyttelen niukin naukin vasta noin kymmenettä sijaa Suomen harrastajapiireissä. Vielä enemmän kontekstia tuo se, että vaikka nyt lienen siellä kympin joukossa, näkyvissä ei enää ole realistista mahdollisuutta merkittävälle nousulle, koska eniten eri pelejä pelanneet suomalaiset lautapelaajat liikkuvat ihan omilla ja jatkuvasti kasvavilla tuhatluvuillaan. Kärkenä 6 399 reittauksen Hessu.

Kuusi. Tuhatta. Ja rapiat päälle.

Miten eri pelejä kertyy näin monta?

Olin harrastaja ja vakiokävijä Suomen lautapeliseuran kaikille avoimessa pelikerhossa jo ennen kuin aloitin mitään tilastointia, joten voin sanoa, että tilastomenestys ei ollut harrastuksen päätavoite. Eikä se sitä oikeasti ole vieläkään, vaikka omien tilastojen seuraaminen koukuttavaa onkin. Hyvien ja omaan pelimakuun soveltuvien pelien löytäminen on sen sijaan aina ollut keskiössä.

Pelikertoja uusista peleistä vain alkoi kertyä muutaman seikan takia:

1. Oletin aikoinaan, että perheeseen tuloillaan ollut esikoinen lopettaisi talouden lautapelaamisen tyystin, joten otin tavoitteeksi kokeilla kaikki omistamani pelit ennen pienokaisen syntymää. Tästä kertyi alkusatsi, joka sitten lähti yllättäen paisumaan, koska eihän se pieni ihminen ensimmäisen elinvuotensa aikana vienytkään kaikkea vapaa-aikaa. Nukkui menemään keskellä päivää!

2. Ennen kuin kehtasin avata suuni julkisella alustalla, halusin laaja-alaisen ymmärryksen, vertailupohjan, millaisia harrastuksen eri lajityypit ja klassikkopelit ovat, joten testasin tarkoituksella lautapelaamisen merkkinimiä Agricolasta Tigris & Euphratesiin, samalla, kun rakensin blogin teknistä alustaa pystyyn. Näistä pelisivistyksen takia pelatuista nimikkeistä on sitten kertynyt ja kertyy yhä pitkä liuta lisäreittauksia normaalin pelipöytäni laitamilta. Tästä mahdollisuudesta suuri kiitos kuuluu pääkaupunkiseudun Helmet-kirjaston pelikokoelmalle.

3. Pidän uusien pelimekanismien ja näiden yhdistelmien kokeilemisesta. Samalla olen koukussa oman pelikokoelmani kuratointiin, enkä kavahda sääntöjen lukemista. Näiden takia äänestän peli-illoissa usein uuden pelin kokeilua, jos juuri tällä kertaa vastoin kaikkia odotuksia sieltä paljastuisi joku piilotteleva helmi, joka on vain odottanut kohtaamista pelipöydässä kuin siirappisen romkomin rakkaus ensisilmäyksellä. Tämä antaa helposti kuvan, että en haluaisi pelata jo testattuja pelejä uudelleen… mikä on väärä mielikuva. Peli-iltoja on vain liian harvoin uusien pelien ehtymättömässä virrassa, joten otin jo ensimmäiset uudet askelmerkit rajoittamalla jatkossa edes omien ostosteni uutuuspinoa.

4. Reittaaminen itsessään on ajanviete. Jos vaihtoehtoina on olla tekemättä mitään, pyöriä kännykällä tai reitata jotain, valitsen aina uuden lautapelin kokeilun. Hyvä tai ei, opin ainakin jotain lautapelien maailmasta tai mahdollisesti löydän pelin, jonka voin myydä pois viemästä tilaa. Tämän takia kokeilin eli reittasin yhteiskunnan koronaeristäytymisen aikana suuren läjän erilaista tauhkaa paikallisen pelitutun hyllystä. Kirjastot olivat kiinni, kotimaan retkeily rajoitettu Uudenmaan maakuntaan ja yhteiset peli-illat pitkään tauolla, mutta tulipahan kokeiltua erilaisia lastenpelejä, 1990-luvun nopanheittoja ja muun muassa modernin lautapelaamisen kulmakivi, Puerto Rico.

5. Ehkä kaikista tärkein asia reittausmääräni nopealle kasvulle on kuitenkin oma pelimakuni, jota voisi kuvailla sanalla “kaikkiruokainen” (geekkitermein omnigamer). Kevyet noppapelit, partypelit, ameriseikkailut, kuivat europelit, sotapelit, soolopelit ja raskaan sarjan himmelit. Pidän näistä kaikista. Tärkeintä on, että peli on hyvä ja tekee jotain, mikä erottaa sen muista. Nykyisin pelivalikoimaa kasvattavat vielä entisestään lastenpelit, jotka ovat yleensä se helpoin reittausten lähde, jos unohdetaan himoreittaajien BGG-tietokannasta löytämät piilonimikkeet, kuten “geneerinen prototyyppi” ja “perinteiset korttipelit”.

Kohti ääretöntä ja sen yli

Vaikka reittaaminen ja omien tilastojen seuranta on koukuttavaa, unohdan yleensä oman reittauslukemani tyystin, kunnes lähestyn taas seuraavaa tasalukua. Jos matkaa seuraavaan sataseen tai tuhanteen on vain muutama peli, saatan venyttää peli-iltaa ja heittää pöytään jotain uutta ja lyhyttä kokeiltavaa. Jahka pyöreät nollat on taas ohitettu, edessä on niin pitkä (parin kuukauden) taival, että asian ehtii unohtaa moneen kertaan.

2 100 tuli täyteen viime sunnuntaina. Peliksi osui Tom Vaselin haukkuma Gorinto, joka paljastui erinomaiseksi abstraktiksi, jota pelaan jatkossa mieluummin kuin samaan lajityyppiin kuuluvia Azulia, Calicoa, Roamia tai Sagradaa.

Toisinaan lautapelipiireissä kuulee hajatelmaa, että “peliä pitää pelata useampi kerta, jotta sen ymmärtää, kertareittaus on vain savuverho”. Kuin jokin mystinen haka napsahtaisi auki vasta, kun tietty tunnistamaton toistojen määrä on täynnä. Tämä nousi taas esiin esimerkiksi yllä linkitetyn Gorinton arvion YouTube-kommenteissa.

On varmasti joitain poikkeuksia, joissa tämä ajatus pitää kutinsa.

Voin kuitenkin vastavuoroisesti kertoa, että kun erilaisia pelikokemuksia on useampi tuhat – tai oikeastaan havaitsin tämän itsessäni toden teolla noin 1 500 pelin rajapyykin tienoilla – uudet pelit ja säännöt sisäistää hyvinkin nopeasti, koska suurin osa peleistä perustuu johonkin jo tuttuun asiaan. Parhaimmillaan ja pahimmillaan joistain peleistä tunnistaa niiden potentiaalia ja mahdollisia vaaranpaikkoja jo alkuasettelun aikana ennen varsinaisen pelin aloittamista.

Gorinto kuitenkin osoittaa, että mieltymyksiä on monia, oli pelikertoja taustalla yksi tai useampi.